Blogi

07.09.2018

Kasvit piristävät syksyistä terassia

Iltojen pimetessä saattaa mieleen hiipiä ajatus kesäkukkien korvaamisesta syyskasveilla ja terassin sisustamisesta syksyä sekä talvea varten. Kesäkukat kuitenkin pärjäävät elinvoimaisina yllättävän pitkälle syksyyn, kunhan niitä hoitaa oikein. Lue kukkakauppa Ruusupuun yrittäjä Sanna Toivosen

23.07.2018

Visor kaihtimet ovat nappivalinta terassille!

Terassi, erityisesti lasitettu sellainen, toimii erinomaisena kodin jatkeena ja monesti myös ylimääräisenä huoneena. Jotta lasiterassista saisi kaiken hyödyn irti, kannattaa se sisustaa toimivaksi ja miellyttäväksi tilaksi, jossa on mukava viettää aikaa. Sisustukseen kuuluvat olennaisesti myös

26.06.2018

Kuinka kesäkukkia voi auttaa pärjäämään elinvoimaisina läpi kesän?

Tänään sataa ja huomenna paistaa. Saattaapa sitä rakeitakin taivaalta tulla! Miten kauniit ja hennot kesäkukat oikein selviävät Suomen kesästä? Haastattelimme kukkakauppa Ruusupuun yrittäjä Sanna Toivosta aiheesta, joten nappaa tästä vinkit kesäkukkien hoitoon – säällä kuin säällä!

04.04.2018

Lasitettu terassi on lapsiperheen monitoimitila

Kirjoitimme aiemmin, kuinka uni maistuu vauvalle paremmin raittiissa ulkoilmassa, mutta parantaapa lasitettu terassi muidenkin perheenjäsenten asumismukavuutta. Etenkin hektisessä lapsiperheen arjessa se on tervetullut lisätila, jota voi hyödyntää ympäri vuoden erilaisiin tarkoituksiin. Tässä

21.03.2018

Valitse helppohoitoiset sipulikasvit ilahduttamaan keväistä terassia!

Terassikausi on jo alkanut, ainakin jos sipulikasveilta kysytään! Ne viihtyvät ulkona jopa pienillä pakkasilla ja tuovat lasitetulle terassille lisää viihtyvyyttä. Etenkin narsissien, murattien ja erilaisten rungollisten puiden aika on nyt. Kysyimme kukkakauppa Ruusupuun yrittäjä Sanna Toivoselta

16.01.2018

Kevät saapuu lasitetulle terassille aikaisin!

Katseletko haikeasti ikkunasta ulos paksun lumipeitteen peittämää terassia ja muistelet viime kesän aurinkoisia grillaushetkiä hyvässä seurassa? Toivoisitko asuvasi puolet vuodesta jossain muualla kuin Pohjolan pimeydessä? No, aina ei ole mahdollista karata etelän aurinkoon, mutta ainakin

29.12.2017

Terassin suunnittelu – yhdistä piha ja terassi kokonaisuudeksi

Kokemuksemme mukaan noin 90 % asiakkaistamme on käyttänyt terassiaan lasittamisen jälkeen enemmän kuin he olivat ajatelleet. Suurin osa heistä olisi myös hankkinut lasitetun terassin jo paljon aiemmin, mikäli olisi arvannut näin käyvän. Kannattaa siis suunnitella terassi huolella mieleisekseen –

29.08.2017

Lasitetulla terassilla lisää ihania hetkiä mökkielämään

Meille suomalaisille kesä ja mökki kuuluvat vahvasti yhteen ja mökkikauden alkaminen on monelle vuoden kohokohtia. Mökkikaudesta kannattaakin ottaa kaikki irti, sillä talven pimeydessä on ihana muistella mökkiterassilla juotuja aamukahveja tai keskiyön auringon ihastelua. Toisinaan lyhyestä kesästä