Blogi

Kissa tai koira taloudessa – lasitettu terassi sopii lemmikkikotiin

Lasitettu terassi tai parveke on koko perheen yhteinen lisätila ja toinen olohuone, jossa myös lemmikkisi nauttii olostaan. Siellä kotia ympäröivä luonto sekä ulkomaailman jännittävät äänet ja hajut ovat lähellä ja eläinystäväsi voi tarkkailla ympäristöä turvallisesti lasien takaa. Kissan tai koiran karkaamisestakaan ei tarvitse huolehtia, sillä ne voivat vapaasti liikuskella sisältä terassille ja takaisin.

Kissa ei karkaa lasitetulta terassilta@lily.and.lordi.bengals

Kissanomistajalle lasitettu tila tuo etua säällä kuin säällä: kissa voi laajentaa reviiriään terassille tai parvekkeelle ja se pääsee lähemmäs luontoa, vaikka ulkona ripottelisikin vettä. Kissakotiin lasitus tuo tervetulleita lisäneliöitä ja terassille voit hyvin hyvin sijoittaa vaikkapa kiipeilypuun, jossa kissasi voi leikkiä ja teroittaa kynsiään. 

Johanna kertoo: "Meillä lasiterassi on varsin tuore. Sisustaminenkin vielä kesken, mutta eläimet ovat ottaneet uuden tilan heti omakseen. Etenkin perheen kissat pyytävät aamulla ensimmäisenä oven avausta terassille. Siellä on mielenkiintoista katsella milloin taivaalta leijuvia lumihiutaleita, puissa hyppiviä oravia tai vaan nauttia kevätauringon paisteesta. Alkuperäinen ajatus oli rakentaa ulkoiluaitaus kissoille, mutta siitä se ajatus sitten lähtikin laukalle ja nyt on yli 20 neliön lasiterassi kissoille, koiralle ja meille ihmisille. Koko perhe viihtyy!" Johannan kissakuvia voit ihastella Instagramissa @lily.and.lordi.bengals.

Koirakin nauttii ulkoilmasta terassilla

Koiralle on tärkeää voida olla siellä missä perhekin. Jos isäntäväki siirtyy sisätiloista terassille, haluaa koirakin olla mukana. Myös koirakotiin lasitettu terassi tuo viihtyisän ylimääräisen lisätilan, jossa on mukava viettää laatuaikaa yhdessä rakkaan karvaturrin kanssa. Koiran karkaamisesta ei tarvitse kantaa huolta, sillä lasitus tekee tilasta suljetun.

paivinhelmihetkiä_hauva_900x506

Kuva: instagram.com/paivinhelmihetkia

Jos taas koira pysyy pihalla vapaana, tai piha on aidattu, voi terassin lasitukset kätevästi avata. Siten koira voi vapaasti valita paikkansa – leikkiä ja nuuskia pihalla tai nautiskella päiväunista terassilla. Esimerkiksi Juha Puhtimäki ja Nea Tervo kertovat, että aina kun oven avaa on heidän koiransa mieluusti lasitetun terassin puolella.

Lasitettu terassi Puhtimaki ja Tervo

Kuva: Juha Puhtimäki ja Nea Tervo, Tampere

Lasitetulla terassilla tai parvekkeella lemmikkisi nauttivat siitä, että pääsevät tarkastelemaan ympäristöä, eikä sinun tarvitse huolehtia siitä, että kissasi tai koirasi pääsisi karkuteille.  Pidä kuitenkin mielessä, että lasitetulla terassilla tai parvekkeella voi aurinkoisena kesäpäivänä tulla kuuma - hyvä nyrkkisääntö on se, että jos tila on ihmiselle liian lämmin, on se sitä myös lemmikille. Viilennystä ja näkösuojaa saat helposti näppärillä Lumon verhoilla

Kiinnostuitko? Lue lisää!

Lasitettu terassi on kotisi toinen olohuone, jossa viihtyy koko perhe aina karvaisesta kaverista vauvaan ja vaariin. Kaipaatko lisätietoa lasituksen hankkimisesta? Tutustu Terassilasituksen ostajan oppaaseen, joka on kattava tietopaketti hankintaa harkitsevalle! Opas on maksuton, eikä lataaminen sido mihinkään.


Lasitus harkinnassa? Asiantuntijamme auttaa suunnittelussa

Minkä kokoinen lasitus terassillesi sopii? Millaiset ovet siihen saa? Mitä se maksaa? Näihin, ja moneen muuhun kysymykseen saat vastauksen varaamalla suunnitteluajan Lumonin asiantuntijan kanssa. Käynnin aikana pääset asiantuntijamme kanssa suunnittelemaan juuri sinun tarpeisiisi sopivaa lasitusta. Asiantuntijamme tekee tarvittavat mittaukset, laatii 3D-piirroksen ja laskee tarjouksen lasituksesta. Häneltä saat myös konsultointiapua paikallisissa rakennuslupa-asioissa.

Tutustu myös muihin blogiteksteihimme aiheista:
Terassista haaveileville Vapaa-aika terassilla Elämää lasiterassilla