Blogi

Suojaan katseilta ja paahteelta terassikaihtimien avulla

Kun talvi kääntyy kevääksi ja paljon kaivattu aurinko vihdoin alkaa paistaa, lämmittää se samalla lasitetun terassin nopeasti. Toisaalta se on mahtavaa, sillä terassilla tarkenee nauttia jo varhain keväällä mukavasta kelistä, mutta toisaalta keskikesän paahteilta on hyvä myös suojautua. Tyylikkäät ja sisustukseen sopivat terassikaihtimet ovat tähän mitä mainioin apu, sillä ne tuovat suojaa auringolta ja lisäävät yksityisyyttä.

Näkösuojaa ja yksityisyyttä terassille

Monet ovat sanoneet, että terassikaihtimet tuovat lasitettuun tilaan kaivattua näköestettä. Läpikuultavatkin kaihtimet tuovat juuri sopivan näkösuojan, jolloin ulkoapäin katsottaessa ei esimerkiksi erota terassilla olevia ihmisiä sen tarkemmin. Siten lasitetusta terassista tulee entistäkin viihtyisämpi, yksityinen tila kodin jatkeeksi!

Terassikaihtimilla voit säätää sekä näkyvyyttä että valon määrää juuri niin kuin haluat. Jos esimerkiksi keskipäivän aurinko häikäisee, voit säätää verhot juuri auringon eteen peittämättä kuitenkaan maisemia kokonaan.

 

 

Kesällä viileyttä myös sisätiloihin – lämmönhallintaa kaihtimilla

Paitsi että kaihtimet aikaansaavat yksityisyyttä terassille, tuovat ne hyötyjä myös lämmönhallintaan. Kun kuumimmalta auringonpaahteelta pääsee kaihtimien taakse suojaan, ei lasitettu tilakaan kuumene tuskaisen kuumaksi keskikesän helteissä. Avaa vielä lasituksia raolleen ja nauti varjoisassa, mukavassa tilassa viileistä tuulenvireistä kasvoilla – nautiskelua parhaimmillaan!  Myös kukat ja viherkasvit kiittävät, kun lämpötila ei nouse liikaa eikä aurinko polta niitä.

Kesällä kaihtimet viilentävät myös asunnon sisälämpötilaa. Talvisin taas lasitettu terassi muodostaa eräänlaisen välitilan kylmän ja lämpimän tilan väliin, jolloin esimerkiksi lämpöhukka pienenee.

Millaiset kaihtimet terassille kannattaa hankkia?

Kaihtimia on useita erilaisia, ja Lumonin verkkokaupan valikoimasta löytyy niin läpikuultavia kuin läpinäkymättömiäkin sekä useita eri värisävyjä. Kaihtimien istuvuus sisustukseen ja muuhun värimaailmaan onkin monelle niiden pääasiallinen valintaperuste!

Terassikaihtimia valitessa kannattaa muistaa, että lasipinnat ovat suuria ja tällöin kaihtimetkin ovat melko isokokoisia. Harmaissa kankaissa ei pöly tai mahdolliset liat näy, joten värivalintana harmaa on suosittu. Terassin lasikattoon verkkokaupastamme löytyy kattokaihtimet. Kattoon suosittelemme ensisijaisesti juurikin harmaata läpinäkymätöntä kaihdinta sen vuoksi, että se viilentää tehokkaimmin – katossa valkoinen kaihdin voi kirkkaalla auringonpaisteella aiheuttaa häikäisyä.

FI-LumonGlazing-MK-201113-Details-DSC_5148-EDIT-LowRes-1

Ulkonäön lisäksi kaihtimissa kannattaa kiinnittää huomiota niiden teknisiin ominaisuuksiin, kuten valon heijastumaan, valon imeytymiseen ja valon läpäisevyyteen. Käytännössä ne tarkoittavat seuraavia asioita:

Valon heijastuma:

Kertoo, kuinka monta prosenttia auringonvalosta heijastuu kankaasta. Mitä suurempi prosentti, sitä parempi heijastuma.

Valon imeytyminen:

Kertoo, kuinka monta prosenttia auringonvalosta absorboituu eli imeytyy kankaaseen. Mitä suurempi prosentti, sitä parempi absorptio.

Valon läpäisevyys:

Kertoo, kuinka monta prosenttia auringonvalosta läpäisee kankaan. Mitä suurempi prosentti, sitä parempi läpäisy.

 

Kaihtimet on helppo asentaa itse!

Esimerkiksi sälekaihtimia harva pystyy asentamaan itse, mutta Lumonin tytäryhtiön Visor kaihtimien asentamiseen ei tarvitse edes sen kummempia työkaluja. Ne saa suoraan paketista käyttöön, ja mukana tulee selkokieliset asennusohjeet. Esteenä asennukselle voi toki olla, ettei pysty nousemaan jakkaralle tai muuten ehdi hoitamaan hommaa itse – tällöin kaihtimet on mahdollista hankkia myös suoraan asennettuna!

Kaikkein järkevintä on hankkia kaihtimet lasitusten oston yhteydessä, jolloin ne saa paitsi valmiiksi asennettuina, myös edulliseen pakettihintaan yhdessä lasitusten kanssa.

Tiesithän, että lasituksen ja kaihdinten asentamisesta voi saada kotitalousvähennystä?

Haluatko lisätietoja tai lisälukemista?

Voit tutustua Visor kaihtimiin ja muihin lisätarvikkeisiin verkkokaupassamme. Tuotteet on myös helppo tilata suoraan sieltä! Pääset verkkokauppaamme alla olevan painikkeen kautta.

Siirry verkkokauppaan

 

Lue myös esimerkiksi seuraavat blogiartikkelimme:

Tutustu myös muihin blogiteksteihimme aiheista:
Terassin lisävarusteet Verhot Vapaa-aika terassilla Lasiterassi kesällä