Blogi

Tutustu lasiterassin valmistukseen – näin lasitus syntyy Lumonin tehtaalla

Lumon on kotimainen yritys, joka tunnetaan erityisesti kotipaikkakunnallaan Kouvolassa hyvämaineisena, kansainvälisenä ja luotettavana työnantajana. On hienoa, että koko prosessi on pysynyt kotimaassa, sillä terassi- ja parvekelasit sekä muut lisätarvikkeet suunnitellaan ja valmistetaan omalla tehtaalla Suomessa. Viimeisen päälle kotimaisena yrityksenä Lumonilla on täysi näkyvyys kaikkiin tuotannon vaiheisiin. Näin ollen asiakas voi luottaa siihen, että tuotteet valmistetaan vastuullisesti sekä siihen, että tuotteet ovat luotettavia, kestäviä ja laadukkaita.

Lumon – tutut, suomalaiset terassilasit

Kouvolassa Lumonilla on 24 284 neliömetrin edestä tuotantotiloja. Lumon on viime vuosina useasti investoinut oman tuotannon laajentamiseen – tehdasta laajennettiin vuonna 2019, vuonna 2020 syntyi silkkipainolinja ja valmistuotevarastoon investoitiin puolella miljoonalla. 

Kotimaisuus ei rajoitu Kouvolan tehtaan seinien sisälle. Muukin taustatyö myynnistä, suunnittelusta ja hallinnosta lähtien tehdään Suomessa. Lumonilla on kotimaan lisäksi toki useita kansainvälisiä maayhtiötä saman nimen alla, mutta sydämemme sykkii vahvasti Suomi-neidon maaperällä. Perustamisestaan lähtien Lumon on nimittäin ollut kotimaista lippuaan korkealla pitävä perheyritys.

Kotimaisuudesta kertomassa Lumonilla on esimerkiksi Avainlippu- ja Design from Finland -merkit. Niiden avulla sinä ja monet tuhannet muut terassilasittajat tiedätte, että valitsemanne tuotteet tukevat suomalaista työtä. Sinulle se tuo esimerkiksi mielenrauhaa ja vaivatonta asiointia. Toisin sanoen kotimaisten terassilasien ostaminen Lumonilta tarjoaa sinulle esimerkiksi näitä hyötyjä:

  • voit luottaa siihen, että yhdeltä luukulta voidaan ratkaista kaikki asiat lasiterassin valmistuksesta asennukseen ja huoltoon
  • tuli miten luminen ja tuiskuinen talvi tahansa, Lumon-terassilasit kestävät kyllä, koska tähän ilmastoon ne on suunniteltu
  • terassisi laseja ei kuljeteta pitkiä matkoja ympäristöä kuormittaen.

Kouvolan lasitehdas

Näin lasiterassit valmistuvat Kouvolassa

Mitä kaikkea siis Lumonin Kouvolan tehtailla tapahtuu? Tutustutaan hieman terassilasien valmistusprosessiin.

Päämateriaali lasi valmistetaan kvartsihiekan ja esimerkiksi soodan ja kalsiumkarbonaatin seoksesta sulattamalla. Ensin lasi muotoillaan seoksesta isoksi levyksi, niin kutsutuksi jumbo-levyksi. Kun Lumon saa nämä levyt toimittajiltaan, alkaa lasin muotoilu kohti terassin mittojen mukaista tuotetta. Terassilasien valmistus aloitetaan leikkaamalla suurista lasilevyistä juuri oikean kokoiset lasilevyt. Sitten lasien reunat hiotaan ja lasit siirretään karkaisu-uuniin noin 650 asteen lämpötilaan. Sen jälkeen ne jäähdytetään nopeasti. Sillä tavoin lasin pintaosaan jää pysyvä puristusjännitys ja sisäosaan vetojännitys. Karkaistu lasi on hyvin kestävää, mutta jos se sattuisi rikkoutumaan, se hajoaa murusiksi eikä teräväreunaisiksi sirpaleiksi.

Lasien karkaisun jälkeen ne siirtyvät tehtaan kokoonpanoon. Kokoonpanossa lasiin kiinnitetään halutun väriset lasilistat, jotka on sahattu terassilasitukseen sopiviksi. Lasilistoihin kiinnitetään lisäksi vielä lasien liikkumisen mahdollistavat komponentit.

Lasin lisäksi olennainen osa terassilasitusta on alumiiniprofiilit, eli tukevat rakenteet. Alumiinia louhitaan ja erotellaan bauksiitista, yleisestä maaperässä olevasta mineraalista, ja valmis metalliraaka-aine muotoillaan tarvittaviksi tuotteiksi. 

Lumonilla alumiinin matka alkaa, kun pitkät alumiinikanget saapuvat tehtaalle. Siellä ne sahataan ja työstetään oikean kokoisiksi tarkasti mitaten ja lasien kanssa yhteen sovittaen.

Kun lasiterassi on valmis, se pakataan ja lähetetään matkalle kohti uutta kotiaan, jossa ammattilainen asentaa ne. Pakkausmateriaaleina käytetyt ja vielä käyttökelpoiset välikkeet ja lavat tuodaan takaisin Lumonin tehtaalle, jossa niitä voidaan käyttää uudestaan.

14

Kuuletko kotimaisen lasiterassin kutsun?

Onko sinulla terassi, joka käy syksyisin liian varhain koleaksi ja luotaantyöntäväksi? Saako terassilla olla aina lapioimassa lunta ja lakaisemassa lehtiä? Lasituksen avulla voit unohtaa sateiset syysillat ja nauttia huolettomasta terassielämästä säällä kuin säällä. Jos haluat hankkia suomalaisen terassilasituksen vastuulliselta toimijalta, valitse Lumon terassilasitus. Se on ympäristötietoinen valinta ja mikä parasta, lasituksemme on suunniteltu kestämään Suomen vaihtelevissa sääolosuhteissa, joten sille ei käy kuinkaan täällä karussa Pohjolassa.

Aloita lasituksen hankinta varaamalla ilmainen suunnittelukäynti. Käynnin aikana Lumonin asiantuntija neuvoo sinua siinä, millainen lasitus sopii kotiisi (tai miksei vaikka kesämökille!), miten hoidat tarvittavat lupa-asiat kuntoon, ja tietenkin laskee sinulle tarjouksen. Käynti ei kuitenkaan velvoita sinua mihinkään, joten käytä ihmeessä hyväksesi mahdollisuutta saada hyödyllisiä suunnitteluvinkkejä ja ilmainen kustannusarvio sinulle sopivasta lasituksesta.

Tilaa ilmainen suunnittelu- ja kustannusarviokäyntiNew Call-to-action


Haluaisitko tietää lisää Lumonista? Olemme koonneet Lumonin lasituksia harkitseville oman oppaan. Käy lataamassa Miksi Lumon - Opas ostopäätöksen tueksi!

Tutustu myös muihin blogiteksteihimme aiheista:
Terassin rakentaminen Terassista haaveileville