Kevään saapuminen saa ajatukset kääntymään jo kesää kohti. Kesällä tulee vietettyä paljon aikaa ulkona ja kodin viihtyvyyttä lisää terassi, jolla on mukava viettää aikaa ystävien kanssa ja nautiskella kesäisestä luonnosta. Terassin suunnitteluvaiheeseen kannattaa keskittyä huolella, sillä terassi
Terassi yhdistää pihan ja kodin yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Lasitus tuo terassille enemmän suojaa, uusia käyttötapoja, sekä pidentää terassikautta jopa useilla kuukausilla. Ei ihmekään, että viime vuoden suosituimpia artikkeleitamme olivat terassin sisustusvinkit ja asiakaskokemukset.
3 vinkkiä terassin rakentamiseen
Monessa kodissa suunnitellaan ja pohditaan parhaillaan tulevia kodin remontointiprojekteja, myös terassin pystyttämistä omakoti- tai rivitalon kylkeen. Emme ihmettele asiaa lainkaan, sillä tuohan terassi mukavasti lisätilaa kotiin sekä nostaa asumismukavuuden aivan uudelle tasolle! Kattamaton
Toisinaan kuulee sanottavan, että terassilasit ovat ”vain lasia”, ja tällöin tuotteiden hinta voi tulla yllätyksenä vastaan. Kun kuitenkin avaamme tarinaa hinnan muodostumisen taustalla, ovat kustannukset ymmärrettävät ja perustellut. Tässä blogiartikkelissa kerromme, mistä ennakkoluulot syntyvät
Kokemuksemme mukaan noin 90 % asiakkaistamme on käyttänyt terassiaan lasittamisen jälkeen enemmän kuin he olivat ajatelleet. Suurin osa heistä olisi myös hankkinut lasitetun terassin jo paljon aiemmin, mikäli olisi arvannut näin käyvän. Kannattaa siis suunnitella terassi huolella mieleisekseen –
Milloin on paras aika hankkia terassilasit?
Lasitettu terassi tuo kotiin kaivattua lisätilaa – keväisin terassilla on ihana viettää aikaa ystävien ja perheen kesken, kun taas talvisin sen voi sisustaa lämpöiseksi pesäksi. Talvella terassi taipuu myös säilytystilaksi, jossa kalusteet tai vaikkapa polkupyörä säilyvät moitteettomina läpi kylmän
Oletko ajatellut, että lasittamalla terassisi saat pidennettyä terassikautta molemmista päistä? Jo ensimmäiset kevättalven auringonsäteet nimittäin lämmittävät lasitetun terassisi nopeasti ihanan lämpimäksi oleskelupaikaksi. Syksyllä taas voit sisustaa lasiterassisi viihtyisäksi lämpimin
Millaisen luvan terassin lasittaminen vaatii? Vai vaatiiko se lupaa lainkaan? Miten kauan luvan saaminen kestää ja miten se hoituisi kaikkein näppärimmin? Terassin lasittaminen voi aiheuttaa lupakäytänteillään hämmennystä – siksi päätimmekin tässä blogiartikkelissa vinkata muutaman oleellisen