Blogi

16.01.2018

Kevät saapuu lasitetulle terassille aikaisin!

Katseletko haikeasti ikkunasta ulos paksun lumipeitteen peittämää terassia ja muistelet viime kesän aurinkoisia grillaushetkiä hyvässä seurassa? Toivoisitko asuvasi puolet vuodesta jossain muualla kuin Pohjolan pimeydessä? No, aina ei ole mahdollista karata etelän aurinkoon, mutta ainakin

29.12.2017

Terassin suunnittelu – yhdistä piha ja terassi kokonaisuudeksi

Kokemuksemme mukaan noin 90 % asiakkaistamme on käyttänyt terassiaan lasittamisen jälkeen enemmän kuin he olivat ajatelleet. Suurin osa heistä olisi myös hankkinut lasitetun terassin jo paljon aiemmin, mikäli olisi arvannut näin käyvän. Kannattaa siis suunnitella terassi huolella mieleisekseen –

08.12.2017

Milloin on paras aika hankkia terassilasit?

Lasitettu terassi tuo kotiin kaivattua lisätilaa – keväisin terassilla on ihana viettää aikaa ystävien ja perheen kesken, kun taas talvisin sen voi sisustaa lämpöiseksi pesäksi. Talvella terassi taipuu myös säilytystilaksi, jossa kalusteet tai vaikkapa polkupyörä säilyvät moitteettomina läpi kylmän

17.11.2017

Onnistuuko lasitusten asentaminen talvella? 4 syytä talviasennukseen

Oletko ajatellut, että lasittamalla terassisi saat pidennettyä terassikautta molemmista päistä? Jo ensimmäiset kevättalven auringonsäteet nimittäin lämmittävät lasitetun terassisi nopeasti ihanan lämpimäksi oleskelupaikaksi. Syksyllä taas voit sisustaa lasiterassisi viihtyisäksi lämpimin

14.11.2017

Vaatiiko terassin lasittaminen rakennuslupaa? Tietoa lupa-asioista

Millaisen luvan terassin lasittaminen vaatii? Vai vaatiiko se lupaa lainkaan? Miten kauan luvan saaminen kestää ja miten se hoituisi kaikkein näppärimmin? Terassin lasittaminen voi aiheuttaa lupakäytänteillään hämmennystä – siksi päätimmekin tässä blogiartikkelissa vinkata muutaman oleellisen

10.10.2017

Miksi hankkia terassilasit Lumonilta? 4+1 syytä

Olet ehkä haaveillut lasitetusta terassista ja kukaties jopa suunnittelut sitä mielessäsi. Olet myös saattanut selailla blogeja, sisustuslehtiä sekä ihania inspiraatiokuvia ja kenties jopa ladannut Terassilasituksen ostajan oppaan. Mutta onko sillä väliä, mistä terassilasit hankkii? Miksi

31.08.2017

Haaveissa lasitettu terassi mökille? Näin saat projektin aluilleen

Tiesitkö, että lasitetun terassin ei tarvitse olla pelkästään omakotitaloasumisen luksusta? Lasitettu terassi tuo lisää viihtyvyyttä ja asumismukavuutta myös mökille tai vapaa-ajan asunnolle ja mahdollistaa ihanasta kesämökistä nauttimisen kaikkina vuodenaikoina. Mutta miten lähteä liikkeelle, kun

29.08.2017

Lasitetulla terassilla lisää ihania hetkiä mökkielämään

Meille suomalaisille kesä ja mökki kuuluvat vahvasti yhteen ja mökkikauden alkaminen on monelle vuoden kohokohtia. Mökkikaudesta kannattaakin ottaa kaikki irti, sillä talven pimeydessä on ihana muistella mökkiterassilla juotuja aamukahveja tai keskiyön auringon ihastelua. Toisinaan lyhyestä kesästä