Blogi

Lasitusesittelyistä neuvoa ja inspiraatiota terassilasien hankintaan

Tiesitkö, että Lumon järjestää viikottain terassilasiesittelyitä? Esimerkiksi Lumonin toimipisteissä, kauppakeskuksissa tai kodeissa valmiiden terassien luona pidettävät esittelytapahtumat on tarkoitettu kaikille terassin tai parvekkeen lasituksesta kiinnostuneille. Ne ovat erinomainen tilaisuus terassihaaveiden edistämiselle.

Viikottaisia esittelyitä ympäri Suomea

Lumonin lasitusesittelyt ovat suosittuja: ihmisiä kiinnostaa nähdä paikan päällä, millaisia vaihtoehtoja heillä on, olivat he sitten lasittamassa omakotitalon, rivitalon tai jopa kesämökin terassia, nykyistä tai tulevaa.

Lasitusesittelyitä järjestetään viikoittain ympäri Suomea. Esimerkiksi Tampereen alueella niitä pidetään jopa kolmesta neljään joka viikko, mutta Lumonin asiantuntijat vierailevat säännöllisesti myös pienemmillä paikkakunnilla.

Erityisesti kauppakeskuksissa järjestettäviin tilaisuuksiin osallistuu paljon väkeä pitkin päivää, kun sinne poiketaan esimerkiksi muun kauppareissun ohessa. Valmiskohteiden esittelyihin taas osallistuu muutamasta tusinaan taloutta. 

Ajantasaisen tiedon lasitusesittelyistä saat Lumonin Tapahtumat-sivulta ja Lumon Suomen Facebook-sivulla. Saatat saada myös postitse kutsun tapahtumaan tai törmätä ilmoitukseen paikallislehdessäsi. 

Lumon ottaa myös mielellään vastaan vinkkejä, minne esittelyjä toivotaan. Laita toiveesi meille sähköpostitse tai vaikka chatin kautta!

Lumon-esittely ostoskeskuksessa

Elävän elämän esimerkkejä ja asiantuntevaa palvelua

Terassilasien esittelyissä saat esitteiden selailua paremman kuvan siitä, millaisia lasitusvaihtoehtoja on. 

Paikan päällä on aina Lumonin asiantuntijoita, jotka neuvovat, millainen lasitusratkaisu itselle sopii. Osaavat myyjät neuvovat, kuinka saat lasitushankkeesi etenemään. Voit esimerkiksi varata veloituksettoman suunnittelu- ja kustannusarviokäynnin, jossa arvioidaan lasitusratkaisun hintaa toivomallesi terassille. 

Valmiskohteissa järjestettävissä esittelyissä pääsee näkemään esimerkin aidosta toteutuksesta. Se on hieman kuin asuntoesittely, mutta kohteena on ainoastaan terassin lasitusratkaisu. Miltä lasitus näyttää tällaisessa talossa, tällaisessa pihassa? Kuinka Lumon verhot tuovat näkösuojaa? Jos valitset sellaisen esittelytilaisuuden, jonka sijainti muistuttaa kotiasi, saat parhaan maistiaisen siltä, miltä lasitus näyttäisi ja tuntuisi omalla terassillasi.

Varsinaista lasitustilausta ei esittelyissä tehdä. Koska kaikki Lumonin ratkaisut tehdään mittatilaustyönä, tilaus viimeistellään ja kauppasopimukset laaditaan vasta sitten, kun terasseista on otettu mitat suunnittelukäynnin yhteydessä.Asiantuntijamme ovat apunasi lasiterassin suunnittelussa

Rohkeasti mukaan

Vaikka et olisi heti valmis ostamaan terassilasitusta, ei hätää – lasitusesittelyihin osallistuminen ei sido sinua mihinkään, kuten ei kustannusarviokäynnin sopiminenkaan. Jos tuttavapiirissäsi on lasituskuumetta, pyydä heidätkin mukaan!

Jos toivoisit, että esittelytapahtumia järjestettäisiin lähelläsi, ota yhteyttä lähimpään Lumon-toimipisteeseen tai lähetä sähköpostia osoitteeseen info@lumon.fi. Otamme mielellämme ehdotuksia vastaan!

Palvelemme myös taloyhtiöitä, joissa mietitään esimerkiksi lasituksien yhteistilauksia. Järjestämme taloyhtiölle yhteisiä esittelytilaisuuksia, joissa näette, millainen lasitus juuri teidän kohteeseenne sopisi ja kuinka paljon se maksaisi. Taloyhtiön edustaja voi ottaa yhteyttä Lumoniin ja tilata halutunlaisen esittelyn, johon voidaan yhdistää myös kustannusarviot ja mittaukset. Oman alueesi myyjän yhteystiedot löydät myös osoitteesta Yhteystiedot-sivulta.

Jos et pääse osallistumaan esittelytapahtumaan, voit aina suoraan tilata suunnittelu- ja kustannusarviokäynnin kotiisi tai mökillesi.

Tilaa ilmainen suunnittelu- ja kustannusarviokäynti

Tutustu myös muihin blogiteksteihimme aiheista:
Tietoa terassin hankintaan Terassin rakentaminen Terassista haaveileville