Blogi

Terassilasit osamaksulla – tietopaketti Lumonin rahoituksen harkitsijalle

Terassilasit tuntuvat monesta isolta kertainvestoinnilta. Lasit kestävät vuosikymmeniä ja tuovat paljon hyötyä ja iloa kotiin, mutta mitä jos niiden maksaminen kerralla tuntuu liian isolta satsaukselta?

Terassilasien hankkiminen osamaksulla on hyvin yleistä. Me Lumonilla tiedämme, että ihmiset pitävät joustavista maksutavoista ja mahdollisuudesta vaikuttaa siihen oman elämäntilanteensa mukaan. Siksi myös meiltä on mahdollista saada korotonta maksuaikaa terassilasitukselle.

Jos rahoituksen tarpeesi on vielä epäselvä, tilaa suunnittelu- ja kustannusarvio käynti täältä!

Miksi ostaisit osamaksulla?

Monet meistä ovat jo tottuneet maksamaan isommat ostoksensa osissa. Puhelimet, tietokoneet, televisiot, pesukoneet… On hyvä, ettei jokaista isoa hankintaa varten tarvitse ottaa lainaa tai olla valmiina sukanvarressa riittävästi säästöjä. Osamaksu tuo turvaa omaan arkeen ja talouteen.

Osamaksun käyttämisen suurin ilo on, ettei sinun tarvitse maksaa isoa summaa yhdellä kertaa. Mukavaa on myös, ettei sinun tarvitse maksaa laseja kokonaan, ennen kuin saat ne terassillesi.

Joskus kuulee puhuttavan, että osamaksut ovat ”joitakuita pienituloisempia varten”. Se ei pidä paikkaansa – osamaksun valitseminen sopii aivan kaikille tulotasoon ja varallisuuteen katsomatta, eikä sitä tarvitse hävetä tai pelätä.

Ajattele vaikkapa, että noina muutamana kuukautena rahasi voi esimerkiksi viettää aikaa rahastossa tuottamassa voittoa, ennen kuin siirrät sen terassin sisustamiseen. Siksi Lumonin osamaksu onkin oikein oivallinen maksutapa sijoittajille!

_Y7A2497

Näin haet osamaksuvaihtoehtoa

Lumonin osamaksulla, toiselta nimeltään rahoituksella, saat kuusi kuukautta korotonta maksuaikaa. Voit maksaa lasituksen laskun pois myös nopeammin ja isommissa erissä, jos siltä tuntuu. Tällä hetkellä kuuden kuukauden jälkeen osamaksulle korko on 7,95 %. Tarjoamamme osamaksu on siitäkin helppo, että se on täysin kortiton – ei siis enempää kortteja nurkkiin pyörimään. 

Osamaksun hakeminen tapahtuu näin:

  1. Mene Lumonin nettisivuille
  2. Valitse terassi- tai parvekelasien alta Rahoitus. Etsi listalta sinua lähin Lumonin toimipiste
  3. Täytä hakemus toimipisteen omalla rahoitussivulla
  4. Sinulle annetaan luottopäätös
  5. Allekirjoita päätös sähköisellä allekirjoituksella

Luottopäätöksen hakeminen tai saaminen ei sido sinua mihinkään, joten voit täyttää hakemuksen myös varmuuden vuoksi tai alustavasti.

Huomaathan, että järjestelmä antaa luottopäätöksen aina tasasummille. Täytä siksi hakemukseen tarvitsemaasi seuraava lähin tasasumma. Lopullisessa laskutuksessa summa korjataan vastaamaan todellista lasituksesi hintaa.

Lumonin osamaksun tarjoaa Santander. Osamaksutapaa voi käyttää vain Lumon Suomelta tilattaville tuotteille, ei muilta jälleenmyyjiltä tilatuille tuotteille.

Haluatko lisätietoa maksutavoista ja lasituksen ostamisesta? Lumonin lasiterassi on viihtyisä myös talvella

Osamaksu ei suinkaan ole ainoa tapa maksaa terassilasitus. Muita vaihtoehtoja on maksaa puolet summasta etukäteen ja puolet lasituksen jälkeen. Kolmas maksutapa on maksaa terassilasit kokonaan etukäteen, jolloin lasien asennus tapahtuu ennalta sovittuna ajankohtana maksun jälkeen. 

Lumon takaa, ettei terassihaaveen toteutuminen jää maksutavasta kiinni. Voit lukea ja kysyä lisätietoa maksutavoista täältä.

Paras tapa selvittää, kuinka paljon terassilasit juuri sinun kotiisi maksaisivat, on tilata mittakäynti terassilasien koon ja kustannusten arvioimiseksi. Asiantuntijamme tulee paikan päälle laskemaan, millainen lasitus olisi paras, ja kuinka paljon se maksaa.

Tutustu myös muihin blogiteksteihimme aiheista:
Tietoa terassilasituksen hankintaan Terassista haaveileville