Blogi

Asiantuntijan vinkit kesän terassikasvien valintaan ja hoitoon

Kesä on tunnetusti viherpeukaloiden sesonkiaikaa. Kukat ja viherkasvit ovat paitsi mukava harrastus myös kaunis ja ajaton sisustuselementti niin sisällä kuin ulkona. Jos käytössäsi on lasitettu terassi tai parveke, voit halutessasi aloittaa terassikasvien istutuspuuhat jo varhain keväällä ja hankkia uusia kasveja terassillesi pitkin kesää.  

Ruusupuun Sanna Toivonen kertoo, mitkä ovat suosituimpia terassikasveja, ja mitä hän suosittelisi lasitetulle terassille.

Kasvit tuovat rauhallista tunnelmaa ja hyvinvointia terassille

Tee lasiterassista kasvihuone

Viherkasvit ja kukat tärkeä osa sisustamista. Kasveja halutaan kotiin entistä enemmän ja niiden hoitoon halutaan panostaa. 

Kasveilla sisustamisen suosio perustuu niiden rauhoittavaan vaikutukseen. Ne yksinkertaisesti lisäävät hyvää oloa ja viihtyvyyttämme asuintiloissa. Kasvit puhdistavat myös hengitysilmaa. Kaiken kaikkiaan ne edustavat luonnonläheisyyttä ja hyvinvointia.

Erityisesti lasitetulle terassille viherkasvit löytävät tiensä yhä useammin. Lasien suojaama terassi mahdollistaa pitkäaikaisemmat kukkaharrastukset kuin tavallinen avoterassi tai puutarha, sillä lasiterassilla on helpompi suojata kasvit vaihtelevalta säältä ja säilyttää ne hyvinvoivina keväästä aina pitkälle syksyyn. Lasitus pidentää terassin käyttökautta ja kaupan päälle myös kukkien vehreyttä. Muista kuitenkin miettiä etukäteen kasvien sijoitus terassillasi, istuttaa ne tarpeeksi isoihin ruukkuihin ja huolehtia siitä, että niitä tulee varmasti tarpeeksi kasteltua. 

Varhaisen ja myöhäisen istuttajan terassikasvit

Viherpeukaloiden ensimmäiset kasviostokset terassille ovat yleensä sipulikukkia, koska ne kestävät pieniä pakkasiakin. Samoin muratti ja lankaköynnös selviävät kylmyydestä ennen kuin kesän lämpötilat asettuvat. Pakkasöiden lauhduttua sipulien jälkeen terasseille tiensä löytävät orvokit, jotka ovat myös sitkeitä kukkia.

Muratti viihtyy kylmemmässäkin

Kylmän kevään jälkeen oikeastaan kaikki kasvit pärjäävät jo terassilla, ja niitä voi hyvin ostaa pitkin kesää lisääkin. Etenkin lasiterassilla kasvit pärjäävät syys-, jopa lokakuulle. Kasveilla on siis useita kuukausia aikaa ilahduttaa.

Entä mitkä kasvit säilyvät hyvinä koko kesän? Erityisesti kaikki vihreät, kuten heinät ja apilat kukoistavat ja kasvavat useita kuukausia. Kesän suosikkeja ovat muun muassa valkoisen ja vihreän kirjavat lehdet, joista trendikkäänä esimerkkinä hopeatoppo. Myös lankaköynnös, pehmytmesiheinä ja miljoonakellot ovat yhtä kauniita alkukesästä ja syksyn alussa.

Pelargoniat ovat kauniita terassilla

Pelargoniat ovat kesästä ja vuodesta toiseen suosittuja kukkia terasseilla. Ne kukkivat pitkään ja ovat muutenkin takuuvarmoja kaunistuksia terassille.

 Toivonen mainitsee myös sammakonputken ja omat suosikkinsa koristeapilat. Kasvien valitsijalle ei ainakaan tule pulaa valikoimasta, sillä todella monia lajeja on tarjolla, kuten myös kastelua helpottavia kastelukiteitä.

Lasiterassilla kasvit pysyvät pitkään hyvinä

Hoida kasveja terassin olosuhteiden mukaan

Miten terassikasveja sitten hoidetaan? Kaikki riippuu sijainnista ja olosuhteista. Lasiterassilla voi olla kuuma, jos sinne paistaa aurinko eikä terassia suojata esimerkiksi verhoilla. Verhot ja tuulettaminen pitävät terassin lämpötilan aisoissa, mutta kuumuuskaan ei välttämättä ole este hankkia terassille kasveja. Kuumassa tilassa kasveja täytyy kastella useammin, ja alun alkaenkin kannattaa toki valita kasveja, jotka kestävät kuumuutta.

Lasittamattomalla terassilla kasvit ovat sateen ja tuulen armoilla. Silloin tärkeää on huolehtia siitä, että ylimääräinen sadevesi pääsee valumaan pois ruukuista eivätkä kasvit "huku". Tuulisimmille paikoille ei kannata laittaa herkimpiä kasveja, sillä etenkin amppelissa saattaa navakan ukkosmyräkän kourissa kasvi lennellä kovastikin.

Lasiterassin kasvit pärjäävät hyvin samoilla nikseillä kuin muutkin kasvit. Kiinnitä huomiota laadukkaaseen multaan, huolehdi riittävästä kastelusta ja sopivasta valonsaannista. Kun muistat lannoituksen, kukat jaksavat tuottaa kauniita kukkia läpi kesän. Jotkut kasvit hyötyvät siitä, että kuihtuneet kukat tai lehdet nyppii niistä pois, joidenkin taas saa antaa kasvaa omissa oloissaan. 

Selvitä etukäteen, millaista hoitoa kukin laji vaatii, niin osaat tarjota niille parhaan mahdollisen kasvuympäristön.

Lue myös: Kuinka kesäkukkia voi auttaa pärjäämään elinvoimaisina läpi kesän?

Terassikasvien hoito

Terassille suojaa viherkeidasta varten? Varaa lasituksen suunnitteluaika

Ensimmäinen askel on varata ilmainen suunnitteluaika Lumonilta. Käynnin aikana pääset asiantuntijamme kanssa suunnittelemaan juuri sinun tarpeisiisi sopivaa lasitusta. Asiantuntijamme tekee tarvittavat mittaukset, laatii 3D-piirroksen ja laskee tarjouksen lasituksesta. Häneltä saat myös konsultointiapua paikallisissa rakennuslupa-asioissa.

Aloita lasitushankinta maksuttomalla  suunnittelu- ja kustannusarviokäynnillä


Kampanjaetu: Lumon Kattoon auringonsuojalasi kirkkaan lasin hinnalla!

Hyödynnä kesän kampanjaetu: Tarjoamme nyt Lumon Katon ostajalle auringonsuojalasin kirkkaan kattolasin hinnalla! Auringonsuojalasi suojaa terassia paahtavalta auringolta ja vähentää haitallisen UV-säteilyn määrää lasitetussa tilassa. Lisätietoa kesän kampanjaedusta saat alla olevasta linkistä.

Tutustu kesän kampanjaetuun

 

Lataa myös Inspiraatio-opas terassin ja suunnitteluun!

New Call-to-action

Tutustu myös muihin blogiteksteihimme aiheista:
Verhot Terassin sisustus Lasiterassi keväällä Lasiterassi kesällä