Lumon parvekelasitus, lasitettu parveke kerrostalossa, parvekelasit, Tuusulan asuntomessut

Sisustussuunnittelijan vinkit: pienen parvekkeen sisustus

5 vinkkiä: näin onnistut pienen parvekkeen sisustamisessa

Pienelle parvekkeelle ei kannata hankkia liian suuria kalusteita, muistuttaa sisustussuunnittelija Terhi Lanzett. Hän suosittelee käyttämään aikaa suunnitteluun ja hankkimaan monikäyttöisiä kalusteita.

Pienen parvekkeen sisustus vaatii onnistuakseen suunnittelua ja mittaamista. Se kuitenkin kannattaa, sillä pienestäkin parvekkeesta voi oikein sisustamalla luoda tunnelmallisen ja monikäyttöisen oleskelutilan.

Lue lisää ja nappaa sisustussuunnittelijan vinkit, miten sinäkin onnistut pienen parvekkeen sisustamisessa.

Lumon parvekelasitus, lasitettu parveke kerrostalossa, parvekelasit

Terhi Lanzettin 5 vinkkiä pienen, lasitetun parvekkeen sisustajalle

  1. Hanki oikeankokoiset kalusteet.

    Yleisin virhe pienen parvekkeen sisutuksessa on se, että parvekkeelle hankitaan liian suuret kalusteet. Ne tekevät parvekkeesta ahtaan ja vaikeakulkuisen. Hanki maltillinen määrä oikean kokoisia kalusteita, niin parvekkeelle jää tilaa kulkea.
  2. Mittaa ja suunnittele ennen kalusteostoksia.

    Piirrä parveke paperille oikeisiin mittasuhteisiin, niin sinun on helppo hahmotella kalusteet pohjapiirrokseen. Näin voit varmistaa, että kalusteiden ympärille jää riittävästi tilaa, vaikket pääsekään mallaamaan niitä parvekkeellesi ennen ostopäätöstä.
  3. Suosi kevyitä, monikäyttöisiä kalusteita.

    Kevyet, helposti siirreltävät kalusteet sopivat pienelle parvekkeelle. Myös pinottavista kalusteista voi olla hyötyä pienessä tilassa. Kun kalusteet ovat muokkautuvat ja helposti siirreltävissä, taipuu parveke niin aamun joogahetkeen, etätyöpäivän kahvitaukotilaksi kuin illan chillailupaikaksikin.

    Pyri valitsemaan sellaisia kalusteita, jotka taipuvat moneksi. Esimerkiksi itse tehty vanerilaatikko toimii tarpeen mukaan penkkinä, pöytänä, säilytyslaatikkona tai kukkaruukkujen alustana.
  4. Sijoittele kalusteet oikein.

    Pitkulainen parveke näyttää entistä pitkulaisemmalta, jos sijoitat kalusteet pitkiä seiniä vasten. Asettele kalusteet hieman vinottain, niin tila näyttää heti paljon mielenkiintoisemmalta.
  5. Panosta laadukkaisiin kaihtimiin.

    Jos aurinko porottaa parvekkeellesi, satsaa laadukkaisiin kaihtimiin. Lasitetulle parvekkeelle kannattaa hankkia erityisesti lasitukseen suunnitellut ja mittatilaustyönä tehdyt kaihtimet, jotka eivät pimennä parveketta, mutta estävät suoran auringonvalon haitallisen vaikutuksen. Ne toimivat myös näkösuojana pimeinä vuodenaikoina.
sisustettu pieni parveke, kukka lasitetulla parvekkeella

Lisää mukavuutta parvekkeelle

Parvekkeen käyttömukavuutta voi merkittävästi parantaa muutamilla yksinkertaisilla mutta tehokkailla ratkaisuilla. Yksi näistä on investointi kylmyyttä eristävään terassimattoon, joka ei ainoastaan lisää mukavuutta, vaan myös auttaa säilyttämään lämpöä parvekkeella. Kylmän maan kosketus jalkoihin voi tehdä parvekkeella oleilusta epämiellyttävää erityisesti viileämpinä vuodenaikoina, mutta laadukas terassimatto voi ratkaista tämän ongelman tehokkaasti.

Toinen tärkeä tekijä on parvekkeen lasitus. Lasituksen avulla parvekkeen käyttöaikaa voidaan pidentää huomattavasti. Se tarjoaa suojaa tuulelta ja muilta sääolosuhteilta, jolloin voit nauttia parvekkeen tunnelmasta myös hieman viileämpinä päivinä. Lasitettu parveke muuttuu näin monikäyttöiseksi tilaksi, jossa voi rentoutua ja viettää aikaa ympäri vuoden.

Lisäksi on tärkeää huomata, että lasitettu parveke voi nostaa koko asunnon arvoa. Monille potentiaalisille ostajille lasitettu parveke voi olla merkittävä lisäarvo, sillä se tarjoaa lisää tilaa ja käyttömahdollisuuksia asumiseen. Näin ollen lasituksen investointi voi tuoda myös taloudellista hyötyä pitkällä aikavälillä.

Harkitsetko parvekkeen lasittamista?

Saat kattavan tietopaketin parvekelasien hankintaan lataamalla maksuttomaan oppaan.

Oppaasta saat tietoa mieltä askarruttaviin kysymyksiin ostopäätöksen tueksi muun muassa seuraavista aiheista:

Mitä parvekelasien hankinnassa on hyvä tietää?
Mistä parvekelasituksen hinta muodostuu?
Miten parvekelasituksia huolletaan?
Miten saan lasitetusta parvekkeesta kaiken hyödyn ja ilon irti?

Inspiroidu lisää blogeistamme

  • Lapset leikkimässä lasitetulla terassilla, Lumon terassilasitus

    Miksi Lumon?

    Olet ehkä haaveillut lasitetusta terassista tai parvekkeesta tai ja kukaties jopa suunnittelut sitä mielessäsi. Olet myös saattanut selailla blogeja, sisustuslehtiä sekä ihania inspiraatiokuvia ja kenties jopa ladannut Terassilasituksen ostajan oppaan. Mutta onko sillä väliä, mistä lasituksen hankkii? Miksi ostaisit sen juuri Lumonilta?

    Lue lisää…
  • lumon parvekelasien käyttö on helppoa, parvekelasien käyttö yhdellä kädellä

    Milloin vanhat parvekelasit kannattaa vaihtaa uusiin

    Toimivat ja modernit lasitukset auttavat sinua valjastamaan parvekkeesi todelliseksi keitaaksi, jossa on helppo nauttia elämästä ympäri vuoden. Parvekelasit ovat olennainen osa kodin ilmettä ja mukavuutta, mutta niiden kunnosta huolehtiminen voi olla joskus haastavaa. Mistä asioista tiedät, että parvekelasisi ovat tulleet tiensä päähän? Mietitkö milloin valita parvekelasien huolto ja milloin parvekelasien vaihto?

    Lue lisää…
  • paras aurinkosuoja parvekkeelle

    Parvekekaihtimilla aurinkosuojaa kuumalle parvekkeelle

    Kuumat kesäkelit jakavat mielipiteitä, mutta luultavasti yhdestä asiasta on helppo olla yhtä mieltä: parvekkeen ei kuulu olla sauna. Kuinka siis varmistaa parvekkeen mukavuus ja viileys, vaikka aurinko paistaisi siihen suuren osan päivästä? Mikä on paras aurinkosuoja lasitetulle parvekkeelle?

    Lue lisää…