Villa Lume on kotoisa blogi sisustamisesta, rakentamisesta ja kotoilusta. Vierasartikkelissa pääset kuulemaan, millaista vauvaperheen arkea Elisa ja Markku viettävät lasitetulla terassilla ja millaista käytännön hyötyä lasiterassi tarjoaa heidän elämäänsä!
Suloiset päiväunet lasiterassilla
Vauvan saavuttua meidän perheeseen, olemme löytäneet ihan uudenlaisen funktion lasiterassille. Meidän vauva nukkuu yleensä ainakin yhdet päiväunet ulkona, ja lasiterassi on tähän tarkoitukseen ylivoimaisesti turvallisin ja toimivin ratkaisu. Lasiterassin oven saa lukittua, joten kukaan tai mikään ei pääse vauvaan käsiksi eikä kelilläkään ole kovasti merkitystä, kunhan vaatetusta ja vällyjä on riittävästi. Viima tai tuisku ei häiritse vauvan unta lasitusten suojassa ja itkuhälyttimen avulla lapsen voi jättää huoletta nauttimaan lepohetkestä, kun aikuinen touhuaa sillä aikaa sisällä taikka tekee vaikkapa lumityöt. Meidän kokemuksen mukaan ulkona nukutut päikkärit ovat tyypillisesti pidemmät ja vauva hyötyy raittiista ilmasta monin tavoin.
Ulkona nukuttamiseen ei ole varsinaista pakkasrajaa, mutta me emme ole 2kk ikäistä vauvaa nukutettu vielä alle -5C asteen pakkasessa. Täällä Espoossa ei ole tänä talvena vielä kovin montaa sitä kylmempää päivää ollutkaan. Ulkona nukuttuaan meidän vauveli herää iloisena ja virkeänä, ja tykkää seurustella tavallista pidempään. Meidän vauvalle onkin jo muodostunut varsin säännöllinen uni- ja valverytmi, jota tahdittaa 1-3h uni- ja valveillaolosykli päivisin ja jopa 6h yhtäjaksoiset unet öisin.
Lasiterassin monet edut lapsiperhearjessa
Arjen helppous on jotain mitä arvostamme paljon ja lasiterassi tarjoaakin monta käytännön hyötyä meidän vauva-arkeen. Säilytämme vaunun runkoa lasitetulla terassilla aina kun se ei ole käytössä, sillä lasituksen suojassa se pysyy siistinä ja kuivana, ja sen saa sieltä helposti käyttöön. Vaunulenkille lähteminen onnistuu meillä joko suoraan lasiterassilta taikka rullaamalla vaunu ensin sisälle, ja pakkaamalla vauva kyytiin eteisessä.
Katsotaan mitä kaikkea kivaa keksimme myöhemmin keväällä hieman isomman vauvan kanssa lasiterassilla. Luulisi, että lasiterassi on mukava ajanviettopaikka myös vähän isommallekin ja liikkuvalle taaperolle, sillä lukituksen ansiosta lapsi voi leikkiä raittiissa ulkoilmassa mutta ei pääse lähtemään omille teilleen. Me nähdään jo sielumme silmillä mukavat kahvitteluhetket lasiterassilla kun pieni taapertaja puuhastelee siinä lähellä lumi- tai hiekkalinnojen parissa.
Mitä käyttötarkoituksia teillä on löydetty lasiterassille talvella?
Lasitus harkinnassa? Asiantuntijamme auttaa suunnittelussa
Varaa maksuton suunnittelukäynti, jonka aikana pääset asiantuntijamme kanssa suunnittelemaan juuri sinun tarpeisiisi sopivaa lasitusta. Asiantuntijamme tekee tarvittavat mittaukset, laatii 3D-piirroksen ja laskee tarjouksen lasituksesta. Häneltä saat myös konsultointiapua paikallisissa rakennuslupa-asioissa.