Blogi

Lasiterassi tuo helpotusta siitepölykaudella

Kevät tuo lisääntyvää auringonvaloa, leskenlehtiä, pajunkissoja – ja jopa joka viidennelle suomalaiselle siitepölyallergiaa. Moni ei tule ajatelleeksi, että lasiterassi suojaa terassia ja sen asukkeja kylmän ja sateen lisäksi erinomaisesti myös siitepölyltä ja muilta roskilta.

Kevät ja siitepöly

Siitepölykausi kestää keväästä loppukesään ja kausi alkaa Suomessakin yhä aiemmin. Lepän ja pähkinäpensaan kukinta aloittaa siitepölykauden yleensä maalis-huhtikuussa. Sen jälkeen kukkii Suomessa eniten siitepölyoireita aiheuttava koivu. Keskikesällä kukkivat vuorostaan heinät, joista ainakin 40 lajia tuottaa allergisoivaa siitepölyä.  

Noin 10–20 % suomalaisista saa esimerkiksi puiden ja heinien siitepölystä allergiaoireita. Siksi monien kevääseen kuuluu kutiavat silmät, vetinen nuha ja aivastelu. Oireita helpotetaan tavallisesti antihistamiineilla ja jopa ulkoilua välttämällä.

Siitepölystä voi jäädä epämiellyttävä tahmea pinta terassilla oleviin kalusteisiin sekä tekstiileihin, kuten tyynyihin ja mattoihin. Taajama-alueilla monesti myös katu- ja liikennepölystä jää näkyvä jälki pinnoille.

Lasiterassi pitää siitepölyn loitolla

Lasiterassilla allergisimmatkin voivat nauttia heräävän luonnon kauneudesta ja auringon uudesta lämmöstä ilman holtitonta aivastelua. Lasitus on riittävän tiivis pitämään paitsi viiman ja kylmän, myös siitepölyn ja muut kasvien roskat poissa terassilta.

Ihmisten lisäksi terassin huonekalutkin kiittävät. Esimerkiksi sisustustekstiilejä ei tarvitse pestä siitepölystä, kuten ei myöskään terassin lattiaa tai tasoja. Joskus nimittäin tuntuu, että siitepölyä saisi olla lakaisemassa ja pyyhkimässä joka päivä. Syksyn koittaessa taas puiden lehdet pysyvät lasien ulkopuolella.

Lisää vinkkejä terassin ja terassilasien huoltamiseen ja puhtaanapitoon voit käydä poimimassa oppaastamme Terassin huolto-opas!

New Call-to-action

Lasiterassista iloa jo tänä kesänä 

Jos sinulla ei vielä ole lasitusta terassillasi, ehdit vielä hyvin hankkia sen ensi kesän iloksi. Ota yhteyttä lähimpään Lumonin asiantuntijaan, niin voitte yhdessä aloittaa terassiunelmasi suunnittelun. Terassin hankinta on todella helppoa asiantuntijamme avulla.

Tutustu myös muihin blogiteksteihimme aiheista:
Lasiterassin huolto Terassista haaveileville Lasiterassi keväällä