Blogi

Asiakkaan tarina terassilasien asennuksesta talvella

Terassin voi lasittaa milloin tahansa, myös vaikka keskellä talvea. Miksi siis odottaa kevääseen? Tyytyväinen asiakkaamme Anna-Maija kertoo, miksi hänen vastavalmistunut loma-asuntonsa terassi lasitettiin tammikuussa ja kuinka terassilla sen ansiosta voi viettää aikaa jo silloin, kun talvi vasta on kääntymässä kevääksi.

Realistinen suhtautuminen Suomen säähän kannusti lasittamaan terassin jo talvella

Anna-Maijalla ja hänen miehellään on Laukaassa vuonna 2018 valmistunut loma-asunto, jossa on iso terassi. Lasitus asennettiin heille tammikuussa 2019.

”Realismi on syy siihen, miksi halusimme lasittaa terassin”, Anna-Maija kertoo. Suomen kesä on pahamaineisen arvaamaton viileine keleineen, sateineen ja hyttysineen. Anna-Maija ja hänen miehensä eivät edes harkinneet lasittamatonta terassia. Ilman lasitusta terassin käyttö jäisi minimaaliseksi.

Terassi on nyt lasitettu kahdelta sivulta, täysin umpinainen mutta helposti avattavissa. Etenkin järven rannalla terassi olisi tuulinen ilman lasitusta – Lumonin laseista ei puhuri pääse läpi.

Terassi lasitettiin juuri talvella, koska he eivät halunneet odottaa kevättä.

”Kyseessä oli uudiskohde. Halusimme kerralla valmista”, Anna-Maija toteaa.

Lumon valikoitui toimittajaksi, koska Anna-Maija sai heiltä niin hyvän tarjouksen. Myyjä kertoi, että lasituksen asentaminen talvella kannattaa, koska silloin sekä lupien että asentajien aikataulujen suhteen on joustavampaa.

Lasitus asennettiin lopulta päivässä, vaikka juuri tuona päivänä sattuikin olemaan kova pakkanen.

”Päivässä tuli valmista, ja tämä ei ole mikään pieni terassi. Kaikki meni niin kuin Strömsössä!”

Katso video Anna-Maijan kauniista terassista:

KESKISUOMI_16.8_KOHDE_1

Anna-Maijan lasitettu terassi kovalla käytöllä  jo keväällä

Kun lasitus asennettiin tammikuussa, terassia käytettiin jo keväällä paljon. Anna-Maijan mielestä terassilämmittimet ovat ehdoton lisä lasiterassille. Silloin terassikausi alkaa entistä aikaisemmin eikä tarvitse odottaa, että kevätaurinko lämmittää terassia riittävästi. Myös terassin lattia eristettiin, jotta myöskään alhaalta ei tule ylimääräistä kylmyyttä.

Anna-Maija käyttää terassia myös esimerkiksi harrastustilana ja talvella eräänlaisena kylmäkaappina ruokien säilömiseen. Maalla ulos jätetyt ruoat saattaisivat kadota lintujen tai oravien suihin, mutta suljetulle lasiterassille eivät eläimet pääse tekemään tuhojaan.

Terassi kauniina

Lasita talvella, niin terassi on valmis kevään saapuessa

Lasituksen asentaminen talvella ei ole sen vaikeampaa kuin muulloinkaan. Pikemminkin se on erityisen mukava tapa saada lasit, koska terassi on silloin heti kevään koittaessa valmiina. Jos asentamista ja sopivaa asennusajankohtaa jäisi odottelemaan, kohta olisikin jo kesä.

”Kun on lasiterassi, jossa on hyvä lämmitys, sitä voi käyttää ympäri vuoden”, Anna-Maija vielä sanoo.

Sen lisäksi, että terassilasien talviasennus on muutenkin fiksua ja vaivatonta, Lumonilla on myös talvikampanja meneillään. Lasituksen ostaja saa auringonsuojaverhoista 50 prosentin alennuksen.

Hyödynnä etu: Tilaa ilmainen suunnittelukäynti