Blogi

Asiakkaamme esittelevät upeita terassejaan

Lasiterasseja voi sisustaa ja käyttää monipuolisemmin ja enemmän kuin avoterasseja. Moni päästää sisäisen sisustustaiteilijan ja pesänrakentajan irti juuri lasitetulla terassilla ja luo siitä oman, upean oleskelu- ja harrastuskeitaan.

Tervetuloa tutustumaan upeisiin, erilaisiin lasiterasseihin, joita asiakkaillamme on.

Lasiterasseilla lisää tilaa pienille ja isoille perheille

Lasiterassi on kuin toinen olohuone ja ylimääräinen tila kotiin. Tuo koti voi olla pieni tai iso, yhtä suuren ilon se tuo joka tapauksessa.

Juhon ja Tanjan omakotitalo Kouvolan asuntomessualueella on kaunis, ja sen terassi on suuri. Kun terassilla on paljon neliöitä, kannattaa tila ehdottomasti ottaa lasituksella hyötykäyttöön.

lumon-asiakaskokemus-asuntomessut-kouvola-2019-talounto-04-1

– Olisi ollut typerää olla hyödyntämättä tätä terassia enemmänkin, Juho on todennut Lumonin asiakastarinassa.

Määttästen viisihenkisessä perheessä puolestaan terassista saatiin paljon kaivattua oleskelutilaa, kun siihen asennettiin lasit. Vaikka terassia on sisustettu kaikessa rauhassa eikä kokonaisuus vielä ole valmis, lasiterassilla on miellyttävää niin aikuisten oleskella kuin lasten leikkiä. 

Perheen isä Mika kertoo, että terassin rakentaminen ja lasituksen asentaminen hoitui kätevästi, kun 70-luvun tiilitalossa remontoitiin muun muassa ikkunoita ja putkia.

Rivitalossa lasiterassi

Rivitaloon lisää tilaa ja luonnonläheinen tunnelma

Mikään ei estä lasittamasta myös rivitalon lasiterassia – sehän on suorastaan erinomainen tapa lisätä pihankäyttöä, kun kotiin ei automaattisesti kuulu paljon vain itselle varattua piha-aluetta.

Vihdin Nummelassa asuvien Samulin ja Jennin perheen rivitalon takapihalta löytyy viihtyisä lasitettu terassi. Terassin neliöt toivat tullessaan mukavan oleskelutilan lisäksi kaivattua lisätilaa lapsiperheen arkeen.
– Tässä on tullut oltua todella paljon perheen kesken. Kyllähän siitä tulee hyvä fiilis, kun katsoo, miten lapset nauttivat tästä, Samuli kertoo Lumonin sivuilla julkaistussa asiakastarinassa.

Lumon_Nuutinen_Stilli8_980x600

Unelmien kodista totta lasiterassilla

Anita ja Matti ovat esimerkki perheestä, jolla lasiterassin kaipuu johti jopa kahden tilan lasittamiseen. Heidän kotonaan Juuassa on lasitettu ensin savusaunan terassi ja lopulta myös vuonna 2004 rakennetun talon terassi.

– Kaikki lähti siitä, kun tahdoin paljun. Pian piti saada paljulle katos, ja se poiki savusaunan paljun viereen. Sitten ajattelimme, että täytyisihän siinä terassilla olla lasit ympärillä, jotta siinä voidaan nauttia syksyllä ja mahdollisesti talvellakin tästä paljusta, Anita kertoo Lumonin sivuilla aiemmin julkaistussa asiakastarinassa

Avautuvat lasit on helppo avata paljun käytön ajaksi, jotta kosteus pääsee haihtumaan, eikä pidemmän päälle tee huonoa rakenteille. Näin voi nauttia turvallisesti ulkokäyttöön luodusta paljusta joutumatta kulkemaan sinne pihan poikki.

Palju lasiterassilla

Koti on nyt mitä mainioin kahdelle eläkeläiselle, joka haluaa päästä nauttimaan niin paljusta kuin helpommasta arjesta yleisestikin. Terassin lasittaminen nimittäin vähentää tarvetta lumitöille! Kauniin ja sielultaan hyvin suomalaisen siitä tekee ehdottomasti hirsirakenteinen savusauna ja konstailematon tyyli. Lasiterassit eivät ole pelkästään modernin arkkitehtuurin juttu.

Löydä itsellesi lisää terassi-inspiraatiota

Haluatko kuulla lisää aitoja lasitustarinoita? Voit käydä lukemassa kaikki Lumonin julkaisemat asiakastarinat täällä

Lisää kuvia kauniista ja monessa käytössä olevista terasseista löydät myös Lumonin kuvagalleriasta.

Haluatko nähdä lisää asiakkaidemme omia kuvia tai jakaa oman terassitarinasi?  
Käy kurkkaamassa aihetunnisteilla #meidänlumon ja #terassielämää asiakkaidemme jakamia kuvia  tai jaa meille oma kuvasi!

Lasiterassi kesämökille helposti

Uupuuko oma lasiterassi? Tilaa suunnittelukäynti

Jos kotisi on vielä tätä luonnonläheistä toista olohuonetta vailla, sen hankkiminen onnistuu kerrassaan helposti. Voit tilata maksuttoman suunnittelukäynnin, jossa unelmasi paremmasta kotielämästä nytkähtää liikkeelle Lumonin asiantuntijan kanssa. Käynti ei sido sinua mihinkään, joten ole vain rohkeasti yhteydessä meihin! Kerromme, millainen lasitus sopisi juuri sinun terassillesi!

Tilaa suunnittelukäynti

Tutustu myös muihin blogiteksteihimme aiheista:
Asiakaskokemuksia Terassista haaveileville